keskiviikkona, maaliskuuta 19

Blue eyes, red nose

Hei taas aivan liian pitkästä aikaa! aloitan joka postauksen tällä lauseella, something wrong? Mun on tehtävä jotain tälle laiskuudelle ja viitsimättömyydelle, ihan totta. Yritän edelleen.
Mutta tota noin, oon tehnyt vähän kaikenlaista tässä päivien lomassa, mm käynyt Helsingissä kaupoilla, soitellut kitaraa, sadatellut takatalvea, näprännyt puhelinta, ollut kipeänä, toljottanut hdfiniä nenä kiinni ruudussa kolme päivää peräkkäin ilman taukoja ja sen sellaista. Oon huomannut tekeväni läksyjä iltakymmeneltä, kuvanneeni viimeksi joskus helmikuussa, soittavani soittoläksyjä suunnilleen kerran viikossa noin 15 minuuttia ja unohtaneeni kolme kertaa bussikortin kotiin, joten ehkä nyt pitäis skarpata vähän :D 
Oon kuitenkin uhrannut yhden ajatuksen tähän blogiin, oon nimittäin miettinyt ulkoasun muutosta! Headeri olisi jo valmiina valkosella pohjalla mustaa tekstiä courier-tyylisellä fontilla lol mutta tausta on vielä auki. Valkonen olis helppo ja yksinkertainen, mutta tylsä, joku toinen väri kun valkonen olisi ihan ok, mutta en tiiä mikä väri olisi hyvä. Sitten tietysti joku ihan erillinen taustatausta vois tulla kyseeseen, mutta oikeen löytäminen on vaikeeta. Jos teillä on ehdotuksia, niin laittakaa tulemaan! :)

Untitled Untitled Untitled
Untitled

Shirt - Seppälä 8,95 €
Skirt (shorts) - Bikbok 24,95 €
Sunglasses - Monki 10 €
Cardigan - made by grandma
Shoes - Rieker


Untitled Untitled


Tänään postilaatikkoomme saapui pikkuruinen paketti, joka sisälsi pitkään okeiokei 2 ja puoli viikkoa vaan odotetut kännykän kuoret!! Tilasin kuoret miniintheboxista, jossa oli joku alennusmyynti + ilmaiset postikulut, joten kuorien yhteishinnaksi muodostui sellaset kymmenen euroo. Ei kovin paljon mun mielestä, jos miettiin millasella hinnalla kuoria saa ostaa Suomesta…
Ite tilasin kolmet kuoret ja äiti tilasi itselleen yhdet, joita voin varmaan lainata välillä :)

linkki 1
linkki 2
linkki 3

Untitled Untitled

tiistaina, maaliskuuta 4

Helmikuun ostokset

Moi taas aivan liian pitkästä aikaa! Oon ihan laiminlyöny tän blogin koko helmikuun ajan. Oon tosi pahoillani :( Bloggaaminen innostaa kyllä ja postausideoita on paljon mutta aika ja laiskuus tulee vastaan. 
Ajattelin esitellä vähän helmikuussa ostamiani asioita (osa on saatettu ostaa jo tammikuussa mutta what ever) . Rahaa on tullut törsättyä aika kiitettävästi, mutta onneks onni on ollut myötä koulussa ja hyviä numeroita on sadellut niin että raha vaan lentää sisään haha. Okei ei nyt ihan sentään :D 

Helmikuun ostokset

ylhäällä vasemmalla: Valkonen paita, hartioilla pitsiä ja hihat 3/4 pitkät, H&M 14,95 €

alhaalla vasemmalla: Viininpunanen pitkähihanen, pääntien reuna ja rintatasku ohutta tekonahkaa, Bikbok 19,95 €

alhaalla keskellä: Tumma armeijanvihreä pipo (kuva vääristää värin) Monki 8 €
                                              ripsentaivutin Prisma 4,95 €, Aco Soft Pink Lip Balm Apteekki ~3 € Lumene peitepuikko väri 03 Prisma ? €

alhaalla oikealla: Vaaleansiniset Boyfriend-farkut H&M 39,95 €

Tää oli periaatteessa vaan tämmönen välipostaus ja nyt alan tehdä helmikuun suosikit-postausta. Kerään siihen lempituotteitani, -asioitani ja -biisejäni edellisen kuukauden ajalta. Mutta muistakaa kommentoida ja kertoa jos teillä on jotakin toiveita postausten suhteen!! :)